Kun toimii urheilijan
huoltajana pitkäkestoisessa kilpailusuorituksessa, saattaa törmätä
mielenkiintoiseen ilmiöön nimeltä ’motivaation loppuminen’. Urheilija ilmoittaa
kesken kaiken saaneensa tarpeekseen ja lähtee suihkuun. Itseni tasoisen
harrastelijan kohdalla näin saattaa käydä helpostikin, koska tekeminen ei ole
millään pro- tasolla. Mutta että oikeat urheilijatkin.
Niin kuin tämä omanikin
kerran huikkasi E24-kisassa pukuhuoneen ovelta riittävän etäällä minusta ja
huoltopaikasta, että ”se oli sitten siinä” ja laittoi oven kiinni. En ehtinyt
mitenkään paikalle pitkittämään lopullista päätöksen tekoa. Jälkeenpäin
ihmetteli sitten itsekin, miten helposti antoi periksi. Jo kotimatkalla oli
tosin jo ilmoittautumassa seuraavaan mahdolliseen kisaan.
Tai toisen ultrajuoksijan
kohdalla, jota E24-kisassa olin toisena vuonna huoltamassa. Motivaatio loppui. Tuli
hyvävoimaisena ilmoittamaan, että lopettaa ja kertoi tomerasti, että ”kai sen
urheilija sentään itse saa päättää”. Eipä
tuossakaan mikään auttanut sillä kertaa.
Minulla tietysti psykologin
taidot ovat melko vajavaiset. Lisäksi hämäläisen luonteeni vuoksi olen aivan liian
hidas keksimään hetkeen sopivia sanoja. Onneksi olin viime viikonloppuna viisaampi.
Joensuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa vanha, perinteinen Suomi-juoksu,
jossa päämatkana on 100 kilometrin ultrajuoksu. Lähtö tuolle matkalle oli kello
kuudelta illalla. Reitti oli mahtavan hyvä, 3,4 km lenkki, josta kolmasosa kulki
metsän suojassa tasaisella, leveällä polulla. Kelikin oli mainio. Kisassa oli
mukana melko vähän juoksijoita mutta kun erityisen hyvän reitin ja
järjestelyjen korkea taso kiirii useamman korviin, niin olen varma että Joensuussa
juostaan vielä monta Suomi-juoksua kesäyössä. Asiaan. 50 kilometrin kohdalla, kuuluttajan
samalla kertoessa kisayleisölle saavutetusta virstanpylväästä, eräs kokenut ultrajuoksija-konkari
chippimattoa ylittäessään pysähtyi ja löi kädet ristiin lopettamisen merkiksi.
Satuin olemaan juuri siinä ja niin mies tilitti minulle tuntojaan: ”se on siinä;
kun ei kulje niin ei kulje”. En siihen tinkaan tietenkään keksinyt kuin
viivyttää asiaa ja kehotin menemään kuuluttajan luo virallista ilmoitusta
varten. Kipaisin itse kisapiällikön luo apua hakemaan: ”Tuo aikoo keskeyttää,
voisitko vähän jutella sen kaa”. Mukava oli aamulla tulosluettelosta lukea
onnistuneesta 100 km:n juoksusta tämän konkarin kohdalla. Etenkin kun samainen
mies oli vuonna 2009 huoltohommissa siinä nimenomaisessa Suomi-juoksussa, jossa
oman 100-kilometrin juoksuni juoksin. Perniön reitin pitkällä takasuoralla
hörppäsin hänen ojentamaansa urheilujuomaa ja pohdin ääneen keskeyttämisen
mahdollisuutta tuossa n. 80 kilometrin kohdassa. ”Ei tuonnäköiset keskeytä.”
oli kommentti nauravalla naamalla ja siitä minut hellästi tönäistiin taas
liikkeelle.
Motivaatio on korvien
välissä.
Korvien välin kestävyyttä
voi kehittää.